3D-tulostus: prototyypeistä koneiden pienoismalleiksi
3D-tulostuspalvelulla luodaan esimerkiksi prototyyppejä, varaosia ja pienoismalleja erilaisia tuote-esittelytilaisuuksia varten.
Prototyyppejä helposti
3D-tulostuksella tehdään myös yksittäisiä kappaleita valmiin tai Cadmekin tekemän mallinnuksen mukaan. Näin saadaan palavereihin hypisteltävä prototyyppi eikä se vaadi suuria taloudellisia panostuksia.
Case-esimerkki:
Öljyntorjuntatankkeri KK-Module Oy:lle
KK-Module Oy:n öljyntorjuntatankkerin kuljettaminen olisi käytännössä vaatinut kaksi puoliperävaunullista rekkaa. Öljyntorjuntatankkereista kannatti sen sijaan tehdä pienoismallit, jotka on huomattavasti helpompi kuljettaa esimerkiksi messuille. Tulostus tehtiin 3D-mallinnuksen pohjalta.
Pienoismalliin oli tarpeellista saada myös liikkuvia osia toimintojen esittelemiseksi messuilla. Tankkiparien päällä sijaitsevien turvakaiteiden käännettävyys on yksi tärkeistä ominaisuuksista. Kaiteet voidaan nimittäin kääntää alas kuljetuksen ajaksi. Tällaisten ominaisuuksien havainnollistamisessa onnistutaan, vaikka mittakaavan skaalaus alle 1/30 tason edellyttää erityisosaamista mallinnustyössä. Suurikokoinen tuloste tehtiin tässäkin yhdistämällä useita kappaleita kokonaisuudeksi.
Liikkuvilla osilla voi havainnollistaa kokokonaisuuden toimintoja käytössä.
Vahinkoöljyn keräämisen tarkoitetun öljyntorjuntatankkerin pienoismalli matkaa messuille vaivattomasti sille tehdyssä laatikossa.
Case-esimerkki:
Hiomakoneen suojien suunnittelu ja valmistus
Räätälöityjen varaosien valmistus
3D-tulostus saattaa ratkaista asiakkaan ongelman, kun on kyse varaosasta esimerkiksi koneen osana.
Case-esimerkki:
Syntetisaattorin modernisointi
Cadmek auttoi asiakasta modernisoimaan vanhan syntetisaattorin ja laitteen käyttöikä piteni, kun kyse oli mieltymyksestä vanhan syntetisaattorin tyyliin. Laitteeseen tehtiin levyasemaemulaattorin piirilevylle tarkoitettu kotelo. Kun siihen laitetaan usb-tikku, laite luulee sitä entisenlaiseksi "korpuksi". Ja persoonallinen soundi säilyy!

